Storytime
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Im not okay

2 posters

Sivu 1 / 3 1, 2, 3  Seuraava

Siirry alas

Im not okay Empty Im not okay

Viesti kirjoittaja Annie Pe Heinä 08, 2022 9:57 pm

Luca pyyhkäisi hikistä otsaansa servetillä, häntä heikotti ja olo oli kaikin puolin huono, raha oli kuitenkin tiukalla joten hänen ei ollut ollut vara ilmoittautua sairaaksi. Mustat hiuksensa hän oli saanut pikkuruiselle ponnarille niskaan ja yllään hänellä oli musta tpaita kahvilan logolla, sekä mustat housut ja pieni musta essu. Hänen ajatuksensa kävivät Riossa, he olivat tapailleet reilun kuukauden, tai saattoiko sitä nyt tapailuksi kutsua, he näkivät vaihtelevan määrän kertoja viikossa, joko klubilla tai suoraan Rion asunnolla naivat ja saattoivat syödä tai nukkua yhdessä. He eivät koskaan keskustelleet henkilökohtaisuuksista, eikä hän tiennyt Riosta kuin tuon iän osoitteen, ja sen että tuo teki vuorotyötä. Tänään heidän oli tarkoitus tavata, mutta Luca epäili ettei jaksaisi työvuoronsa päätyttyä kuin suunnata kotiinsa nukkumaan.

Olo oli niin karsea, että hän epäili kuumeensa nousseen. Hän jatkoi astioiden pois kantamista pöydistä, pyyhki pöytiä ja valmisti tilauksia olonsa yhä heikentyessä. Lopulta Lucan täytyi pysähtyä hetkeksi ottamaan tukea pöydästä kun voimakas huimaus aalto yllätti hänet, kaikki kieppui silmissä ja hän tunsi kylmän hien nousevan pintaan ennenkuin kaikki pimeni.

Toinen baristoista tilasi hänelle ambulanssin tuntiessa hänen tulikuuman otsansa ja kun ei saanut häntä herätettyä. Ambulanssin saavuttua tekivät nuo hänelle esitutkimukset jonka jälkeen ottivat hänet kyytiin ja lähtivät ajamaan läheiseen sairaalaan.

Annie
Ray

Viestien lukumäärä : 3690
Join date : 06.11.2016
Ikä : 32

https://storytime.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Im not okay Empty Vs: Im not okay

Viesti kirjoittaja Nanna Pe Heinä 08, 2022 10:52 pm

Rio oli tapaillut Lucan kanssa noin kuukauden ajan. He näkivät muutamia kertoja viikossa, joko hänen luonaan tai klubilla. He eivät koskaan keskustelleet mistään henkilökohtaisesta tai jakaneet toisilleen asioita itsestään. Hän tiesi nuoremmasta pojasta hyvin vähän. Tämä opiskeli kondiittoriksi ja oli töissä kahvilassa. Oli iltoja, kun he vain söivät yhdessä ja nukkuivat. Rio ei edes tiennyt missä kohtaa nämä kaksi asiaa olivat astuneet kuvaan pelkän naimisen lisäksi.

Rio oli työvuorossa sairaalan ensiavussa, jossa työskenteli lääkäriopintojensa ohessa. Hän oli juuri kotiuttanut edellisen potilaansa, kun hänet yhdessä hoitajan kanssa hälytettiin ambulanssia vastaan. Esitiedojen mukaan kyseessä oli tajuntansa menettänyt korkeassa kuumessa oleva nuori mieshenkilö. Rio puki essun ja hanskat päälleen seisoessaan ovella odottamassa ambulanssia. Ilme mustatukan kasvoilla valahti välittömästi, kun hän tunnisti paareilla tajuttomana makaavan mieshenkilön Lucaksi. Pojan kasvot olivat kalpeat ja tämän otsa tulikuuma. Kuumeen täytyi olla todella korkea.

Tutkimushuoneessa mustatukka ohjeisti hoitajia antamaan toiselle välittömästi suonensinäisesti kuumetta alentavaa lääkettä. Lucalla oli myös huomattava nestevajaus minkä vuoksi tätä myös nesteytettiin suonensisäisesti. Vielä aamulla tämä oli kuulostanut hänen korvaansa puhelimessa terveeltä ja nyt poika makasi tajuttomana sairaalan sängyssä. Rio kurtisti kulmiaan kirjatessaan nuoremman tietoja koneelle. Hoitajan keskittyessä tippatelineeseen kosketti mustatukka nuoremman rannetta, josta saattoi tarkkaan huomata haaleat mustelmat käsiraudoista.
Nanna
Nanna

Viestien lukumäärä : 3715
Join date : 07.11.2016
Ikä : 31
Paikkakunta : Tampere

Takaisin alkuun Siirry alas

Im not okay Empty Vs: Im not okay

Viesti kirjoittaja Annie Pe Heinä 08, 2022 11:06 pm

Luca kävi hereillä hetkellisesti ambulanssissa antaen omat tietonsa toiselle ensihoitajalle ennenkuin menetti uudelleen tajuntansa. Hän tunsi auton pysähtyvän ja paarit vedettävän ulos autosta kuullen epämääräistä puhetta ympäriltään. Pian hän tunsi tulevansa lakanalla nostetuksi sairaala sänkyyn jonka jälkeen hänelle laitettiin kanyyli ja kuumetta alentavaa lääkettä sekä nesteytystä. Pikkuhiljaa hän tunsi tajuntansa palaavan, koko kroppaa särki, häntä paleli ja huimasi yhä.

Hitaasti Luca raotti silmiään kurtistaen kulmiaan huomatessaan Rion, oliko hän yhä tajuton? Miten Rio saattoi olla tuossa, hänhän oli vasta ollut töissä. Luca käytti silmänsä kiinni ja avasi ne uudelleen koittaen uupuneesti tarttua Rioa kädestä tuon silittäessä hänen rannettaan. "Rio?" Luca kysyi hiljaa hämmentyneellä äänellä katsoen toista puoliavonaisin silmin.

Annie
Ray

Viestien lukumäärä : 3690
Join date : 06.11.2016
Ikä : 32

https://storytime.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Im not okay Empty Vs: Im not okay

Viesti kirjoittaja Nanna Pe Heinä 08, 2022 11:20 pm

Rio käänsi nopeasti katseensa Lucaan kuulessaan tuon lausuvan hiljaa nimensä. Hän ohjeisti hoitajan pois huoneesta sillä verukkeella, että tämä hakisi kylmiä kääreitä joilla kuumetta saisi alennettua entisestään. "Hi baby. You scared me..", mustatukka sanoi hiljaa silittäessään edelleen peukalollaan nuoremman rannetta. "Sulla on yli 40 astetta kuumetta", Rio jatkoi huolestuneella äänellä ja kurtisti kulmiaan. Luca näytti selvästi hämmentyneeltä siitä mitä hän teki sairaalassa tai sitten poika ei kunnolla ollut tietoinen missä oli. "Sä olet ensiavussa. Sun työkaveri soitti sulle ambulanssin, kun sä pyörryit yhtäkkiä kahvilan lattialle", mustatukka jatkoi selventääkseen tilanteen nuoremmalle pojalle. "Sä saat nyt suonensisäisesti kuumetta alentavaa lääkettä ja nesteytystä, koska sulla oli myös huomattava nestehukka... koita nukkua nyt... Mä tulen katsomaan sua myöhemmin", Rio sanoi päästäessään irti nuoremman ranteesta.
Nanna
Nanna

Viestien lukumäärä : 3715
Join date : 07.11.2016
Ikä : 31
Paikkakunta : Tampere

Takaisin alkuun Siirry alas

Im not okay Empty Vs: Im not okay

Viesti kirjoittaja Annie Pe Heinä 08, 2022 11:28 pm

Luca katsoi vanhempaa silmiin yhä hivenen epävarmana siitä oliko Rio todella siinä vai kuvitteliko hän vain. Vanhemman kuitenkin kääntäessä katseensa häneen ja kutsuessa häntä babyksi ja sanoessa hänen säikäyttäneen tuon tunsi hän hellittelynimen vuoksi poskiaan kuumottavan ihan muusta syystä kuin kuumeesta. Rio selitti hänellä olevan todella korkea kuume, minkä vuoksi hän oli pyörtynyt ja sen vuoksi joutunut lopulta ensiapuun. Luca kurtisti kulmiaan, hänellä oli etäinen mielikuva siitä kuinka hän oli ollut töissä heikosta olosta huolimatta, ilmeisesti se ei ollut ollut paras mahdollinen idea. Rion käsi hänen ranteellaan sivelemässä ranteen ihoa tuntui hieman lohdulliselta, vanhempi myös kertoi hänen saavan nyt kuumenta alentavaa lääkettä ja nesteytystä huomattavaan nestehukkaansa komentaen häntä nukkumaan luvaten tulla katsomaan häntä myöhemmin. Vanhemman päästäessä irti hänen ranteestaan tarttui hän heikosti kiinni toisen käteen. "Rio" Hän sanoi hiljaa, vanhemman katseen kohdattuaan puri hän huultaan ennenkuin uskaltautui puhumaan. "Kiitos.. ja anteeksi et säikäytin." Hän sanoi hiljaa päästäen sitten irti toisen kädestä nukahtaen melkein samantien.

Muutamaa tuntia myöhemmin Luca avasi hitaasti silmänsä, hänellä oli yhä heikko ja kurja olo, mutta samalla hän vilkaisi kelloa säikähtäneenä. Hänellä ei olisi varaa maksaa yöstä sairaalassa.. käynti ensiavussakin maksaisi varmasti paljon, hitaasti huimauksesta huolimatta hän koitti nousta istumaan katsoen käsiinsä meneviä tippaletkuja.

Annie
Ray

Viestien lukumäärä : 3690
Join date : 06.11.2016
Ikä : 32

https://storytime.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Im not okay Empty Vs: Im not okay

Viesti kirjoittaja Nanna Pe Heinä 08, 2022 11:40 pm

Rio antoi nuoremman tarttua uudestaan käteensä ja nyökkäsi nuoremman kiittäessä sekä pyytäessä anteeksi häneltä, vaikka ei ollutkaan ihan varma mistä syystä. Mustatukka vilkaisi vielä taakseen sängyllä makaavaa Lucaa ennen, tämä oli nukahtanut. Rio sulki huoneen oven perässään ja poistui jatkamaan muita töitään. Ensiavussa oli ollut koko päivän ruuhkaa eikä se tuntunut helpottavan vieläkään. Muutamaa tuntia myöhemmin hänen vuoronsa oli viimein ohi. Rio ajatteli mennä ennen pukuhuoneeseen suuntaamista ja kotiin lähtöä vielä käymään Lucaa katsomassa. Hänen oli ollut tarkoitus tehdä se jo aiemmin, mutta jatkuvat uudet potilaat olivat pitäneet hänet kiireisenä.

Mustatukka avasi juuri huoneen oven, kun nuorempi poika yritti nousta istumaan sängyllä. Rio siirtyi nopeasti sängyn luokse ja auttoi nuoremman istumaan sängyn reunalle. Kuume oli laskenut huomattavasti, vaikka lämpöä toisella oli edelleen. "Kuume näyttää olevan laskenut, mutta sun olisi silti hyvä jäädä yön yli tarkailuun kaiken varalta", vanhempi sanoi katsoessaan nuorempaa.
Nanna
Nanna

Viestien lukumäärä : 3715
Join date : 07.11.2016
Ikä : 31
Paikkakunta : Tampere

Takaisin alkuun Siirry alas

Im not okay Empty Vs: Im not okay

Viesti kirjoittaja Annie Pe Heinä 08, 2022 11:52 pm

Luca huomasi Rion saapuvan huoneeseen juuri kun hän yritti nousta istumaan ja antoi toisen auttaa itseään kun ei itse meinannut päästä istumaan. Rio kertoi hänen kuumeensa laskeneen, jatkaen että hänen olisi kuitenkin hyvä jäädä tarkkailuun yön ylitse. Toisen sanat saivat hänet nielaisemaan ja katsomaan käsiä sylissään. "Mulla tota.. mulla on ihan hyvä olo jo.. kyllä mä pärjään kotona." Luca koitti vakuutella heikosta olostaan huolimatta, hän oli nähnyt toisen upean kattohuoneiston. Rion elämä oli täysin erillaista hänen omansa kanssa, tuo oli hyväpalkkainen lääkäri ja asui kattohuoneistossa, hän oli asunut kadulla ja asui nyt pienessä yksiössä jonka kohta menettäisi koska hänellä ei ollut varaa maksaa vuokraansa.

Rion yrittäessä uudestaan vakuutella hänet jäämään yöksi puri Luca huultaan ja nypläsi peittoa edessään, "Ei mulla oo varaa jäädä yöksi.. tää ensiapukäyntikin varmasti maksaa ihan hitosti kun lasku tulee.." Hän sanoi hiljaa.

Annie
Ray

Viestien lukumäärä : 3690
Join date : 06.11.2016
Ikä : 32

https://storytime.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Im not okay Empty Vs: Im not okay

Viesti kirjoittaja Nanna La Heinä 09, 2022 12:03 am

"Mä autoin sut juuri istumaan, kun sä et pystynyt siihen yksin.. Sä et todellakaan ole vielä siinä kunnossa, että mä voisin kotiuttaa sua", Rio jatkoi nuoremman yrittäessä vakuutella hänelle tämän olon olevan jo parempi. "Onko sulla kotona ketään joka voisi olla sun seurana tai ketään frendiä joka voisi tulla sun luo?" mustatukka esitti jatkokysymyksen, kun nuorempi jatkoi ettei hänellä ollut varaa viettää yötä sairaalassa. Luca ei ollut edes varma millä maksaisi ensiapukäynnistäkään tulevan laskun tulevaisuudessa. Rio ei tiennyt mistä ajatus hänen mieleensä syntyi, eikä hän sillä hetkellä ajatellut oliko se missään muotoa järkevääkään. Hän kuitenkin sanoi nuoremman voivan tulla hänen luokseen niinkuin he olivat alunperin suunnitelleet. Häneltä löytyisi osaamista huolehtia toisesta, jos tämän kuume sattuisi uudelleen nousemaan.
Nanna
Nanna

Viestien lukumäärä : 3715
Join date : 07.11.2016
Ikä : 31
Paikkakunta : Tampere

Takaisin alkuun Siirry alas

Im not okay Empty Vs: Im not okay

Viesti kirjoittaja Annie La Heinä 09, 2022 12:09 am

Luca puri huultaan nypläten peittoa Rion todetessa juuri auttaneensa hänet istumaan koska hän ei yksin ollut pystynyt siihen, mikä tarkoitti ettei hän ollut siinä kunnossa, että toinen voisi kotiuttaa hänet. Hänen mainittua, ettei hänellä ollut varaa jäädä sairaalaan yöksi tiedusteli Rio oliko hänellä kotona ketään tai voisiko joku hänen ystävistään tulla hänen luokseen yöksi siltä varalta että kuume palaisi. Luca imi alahuultaan mietteliäänä, kotona hänellä ei ollut ketääns en hän jo tiesi, Arm ja Pol olivat yhdessä rantalomalla ja hänen kolmas ystävänsä oli vierailemassa perheensä luona. "Ei mulla oo kotona ketään.. ja mun ystävät on kaikki pois kaupungista." Hän huokaisi riiputtaen päätään. Lucaa nolotti kohdata toisen katse, säälisikö Rio häntä? Ehkä tuo ei haluaisi olla hänen kanssaan tekemisissä jos tietäisi kuinka köyhä hän todellisuudessa oli. Rion kuitenkin ilmoitettua, että hän voisi mennä tuon luokse yöksi niinkuin he olivat alunperin sopineet yritti Luca vielä väittää vastaan, ja vakuutella että pärjäisi yksinkin kotonaan. Rion kuitenkin käyttäessä dominoivaa ääntään ja komentaessa häntä tottelemaan ynähti Luca posket kuumottaen ja nyökkäsi lopulta myöntyvästi jolloin Rio otti letkut hänen käsistään ja kotiutti hänet. Rio oli suunnannut hakemaan autoaan Lucan kävellessä hitaasti kohti ovia. Huimaus oli pahentunut hänen noustua seisomaan.

Annie
Ray

Viestien lukumäärä : 3690
Join date : 06.11.2016
Ikä : 32

https://storytime.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Im not okay Empty Vs: Im not okay

Viesti kirjoittaja Nanna La Heinä 09, 2022 12:24 am

Nuorempi yritti vielä kaikkensa vakuutellakseen hänet siitä, että tämä pärjäisi kyllä yksin kotona. Hänen kuitenkin muuttaessa äänensä sävyä ja lähestymistapaansa oli nuorempi lopulta suostunut siihen, että tämä tulisi hänen luokseen yöksi kuten he alunperin olivat sopineet. Rio irroitti kanyylit nuoremman käsistä ja uloskirjasi toisen sillä verukkeella, että joku oli hänen seuranaan seuraavan yön. Hän kävi vaihtamassa vaatteensa, kirjasi työvuoronsa päättyneeksi ja haki autonsa sairaalan parkkihallista. Rio ajoi autonsa sairaalan oven eteen ettei nuoremman tarvinnut kävellä yhtään pidemmälle, kun oli pakko. Mustatukka auttoi nuoremman pojan autoon ja ajoi suorinta tietä kotiinsa. Hän oli ottanut sairaalan apteekista mukaansa kuumetta alentavaa särkylääkettä kaiken varalta joten heidän ei tarvinnut matkalla poiketa missään. Hänen kotoaan löytyi jo valmiiksi nuoremman vaatteitakin joita tämä oli vierailuillaan hänen luokseen "unohtanut".

Rio auttoi Lucan ulos autosta ja talutti toisen hissiin. Nuorempaa huimasi edelleen, vaikka kuume tuntuikin pysyvän alhaalla. Sisällä asunnossaan mustatukka ohjasi nuoremman olohuoneen sohvalle. Kuvio oli heille tuttu. Ainoa ero oli siinä, että nyt nuorempi ei ollut hänen luonaan seksin takia. "Koita levätä, se auttaa pitämään kuumeen alhaalla. Mä teen sulle jotain syötävää" Rio sanoi kävellessään keittiöön.
Nanna
Nanna

Viestien lukumäärä : 3715
Join date : 07.11.2016
Ikä : 31
Paikkakunta : Tampere

Takaisin alkuun Siirry alas

Im not okay Empty Vs: Im not okay

Viesti kirjoittaja Annie La Heinä 09, 2022 9:01 pm

Rion ajettua autonsa oven eteen nousi Luca autoon ja nojasi otsaansa viileään ikkunaan heidän ajaessa tuon kotiin. Heidän saavuttua tuttuun parkkihalliin auttoi Rio hänet autosta ja talutti hänet hissiin, sillä hänellä huimasi ja heikotti vielä sen verran paljon. Sisällä Rion asunnossa ohjasi vanhempi hänet sohvalle johon Luca lysähti uupuneena ja käpertyi makaamaan pienelle kerälle tuijottaen toista. Olo oli yhä heikko ja kuumeen vuoksi lihaksia särki. Vanhemman kehottaessa häntä lepäämään ja lupasi tehdä hänelle jotain syötävää tarttui hän varovasti tuota kädestä ennenkuin Rio lähti. "Rio.. mä.. kiitos." Hän sanoi hiljaa ja päästi otteensa.

Tämä oli täysin uutta heidän välillään, yleensä vain ystävät ja rakastavaiset välittivät tällä tavalla. Kukaan ei ollut huolehtinut hänestä näin hänen äitinsä kuoltua. Rion kanssa he viettivät kyllä yhdessä aikaa, seksiä harrastaen, syöden ja nukkuen mutta eivät he olleet kuin sub ja dom.. ainakin tähän saakka. Toisen käytös sai oudon lämpimän tunteen leviämään hänen sisällään. Luca katseli Rion touhailuja keittiössä aina siihen saakka että nukahti lopulta sohvalle, miettien kuinka luonnolliselta.. oikealta se tuntui. Hän tunsi Rion asunnon kuin omansa, kaikki tuoksut, ja pinnat olivat tuttuja, vain Rio oli isoin kysymys merkki asunnossa. He olivat sopineet, etteivät seurustelisi.. mutta silti Rio huolehti hänestä näin.

Annie
Ray

Viestien lukumäärä : 3690
Join date : 06.11.2016
Ikä : 32

https://storytime.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Im not okay Empty Vs: Im not okay

Viesti kirjoittaja Nanna Su Heinä 10, 2022 12:39 am

Rio nosti ruokatarpeet jääkaapista suurelle työtasolle takanaan. Ensin hän pilkkoi kasvikset lautaselle odottamaan siksi aikaa, että hän sai paistettua lihan. Lihan ollessa kypsää siirsi hän sen puolestaan odottamaan kasvisten valmistumista. Kasvisten ollessa pannulla laittoi hän riisin kiehumaan. Lopuksi mustatukka yhdisti kaiken isoon pannuun ja antoi riisin hetken saada väriä sekä makua muista pannulla olevista aineista.. Hän oli aina pitänyt ruoan laitosta ja oli siinä omasta mielestään hyväkin. Hän oli lapsena seurannut vierestä, kun hänen mummi oli laittanut ruokaa ja oppinut jo varhain eri maiden ruokakulttuureista.

Rio vilkaisi sohvalle käpertynyttä nuorempaa poikaa. Luca oli nukahtanut sohvalle sillä välin, kun hän valmisti heille ruokaa keittiössä. Poika oli syvässä unessa ja näytti nukkuessaan paljon ikäistään nuoremmalta. Varovasti Rio siirti sohvan selkänojalla olleen viltin nuoremman päälle. Tämän otsa ja posket olivat lämpimät. Vaikutti siltä, että kuume oli jälleen nousemassa. Hän ei tiennyt mikä nuoremmassa pojassa sai hänet käyttäytymään tuolla tavalla. Ei yksikään hänen aiemmista alistettavistaan viettänyt hänen luonaan aikaa muutoin, kun lakanoiden välissä. Luca tuntui kuitenkin viettävän hänen luonaan enemmän aikaa, kun omassa kodissaan. Kyse ei ole ollut enää hetkeen vain seksistä, eikä Rio tiennyt mihin heidän "suhteensa" oli menossa. Hän viihtyi nuoremman pojan seurassa muussakin suhteessa, kun vain sängyssä. Oli myös mukavaa, että kotona ollessaan hänen seuranaan oli joku. Kaikki tuossa yhtälössä kuitenkin hämmensi häntä suuresti. Tunteista nyt puhumattakaan. Oliko hänellä tunteita Lucaa kohtaan ja, jos oli... niin millaisia.

Rio asetteli paellan lautaselle ja otti kaapista vielä lasin johon hän kaatoi vettä. Varoen hän istui sohvan reunalle laskien lautaen sen vieressä olevalle pöydälle. "Wake up sleepyhead", mustatukka kuiskasi nuoremman korvaan.
Nanna
Nanna

Viestien lukumäärä : 3715
Join date : 07.11.2016
Ikä : 31
Paikkakunta : Tampere

Takaisin alkuun Siirry alas

Im not okay Empty Vs: Im not okay

Viesti kirjoittaja Annie Su Heinä 10, 2022 12:50 am

Luca nukkui paremmin kuin useaan yöhön, kenties kipeäksi tulossa olo oli verottanut hänen yöuniaan. Miellyttävä ruuan tuoksu sai hänet unissaan hymyilemään, kuitenkin palailevan kuumeen vuoksi hän värähti kylmästä, sekin kuitenkin meni pian ohitse ja hän huokaisi tyytyväisenä Rion laitettua viltin hänen päälleen. Hän jatkoi unia aina siihen saakka, että kuuli Rion äänen ja tunsi sohvan painuvan vierestään. Uneliaasti hän raotti silmiään nähden vanhemman vieressään. "Mua palelee taas." Hän sanoi hiljaa arvellen kuumeensa palanneen. Hyvä tuoksu sai hänet nuuskuttamaan ilmaa huomaten sitten lautasen ja vesilasin sohvapöydällä. "Onko tuo minulle?" Hän kysyi hymyillen vanhemmalle varovasti. Toisen huolenpito sai lämpimän tunteen leviämään hänen sisällään, tuntui.. hyvältä kun toinen huolehti hänestä näin.

Jokin heidän välillään oli alkanut muuttua, ja se pelotti häntä. Hän ei ollut koskaan seurustellut vakavasti ja lisäksi Rio oli myös hänen ensimmäinen dominanttinsa. Enää hän ei kuitenkaan voinut kieltää sitä, etteikö Rio merkitsisi hänelle muutakin kuin seksiä. Luca pelkäsi toisen hänessä herättämiä tunteita, ja sitä ettei Rio tuntisi samoin, mitä jos hän kertoisi tunteistaan Riolle mikä saisi tuon haluamaan lopettaa heidän tapailunsa. Riosta oli muodostunut jo lyhyessä ajassa hänelle tärkeä, vaikka he eivät toisiaan vielä kunnolla tunteneetkaan.

Annie
Ray

Viestien lukumäärä : 3690
Join date : 06.11.2016
Ikä : 32

https://storytime.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Im not okay Empty Vs: Im not okay

Viesti kirjoittaja Nanna Su Heinä 10, 2022 1:09 am

Rio auttoi nuoremman nousemaan istumaan sohvalla ja kävi itse istumaan tämän viereen. Vanhempi veti nuoremman osin syliinsä Lucan sanoessa palelevansa taas. Hän tunsi vaatteidenkin läpi nuoremman kehosta hohkaavan lämmön. Kuume todellakin oli noussut uudelleen ensiavussa saaduista lääkkeistä huolimatta. "Joo... toivottavasti sua ei haittaa, että se on mausteista", Rio vastasi ja ojensi lautasen nuoremmalle. Hän oli tehnyt toiselle paellaa, jota hänen mumminsa oli valmistanut hänelle hänen ollessa lapsi. Se oli hänen lempi ruokaansa.

Rio kurkotti kädellään sohvapöydällä olevan kaukosäätimen käteensä ja avasi television. Ei siellä tuohon aikaan oikein mitään tullut, mutta toimi ainakin taustameluna. Vanhempi vaipui ajatuksiinsa pitäessään nuorempaa sylissä ja katseli televiossa pyörivää elokuvaa puolella silmää. Miksi hän tunsi niin kovaa tarvetta huolehtia nuoremmasta pojasta. Ei Luca ollut hänen ensimmäinen sub. Ei hän aiemmin ollut tuntenut heitä kohtaan niin voimakasta kiintymystä, kun nyt Lucaa kohtaan. Hän tiesi olevansa nuoremman ensimmäinen, mutta oli hän ennenkin nainut ensikertalaisten kanssa. Kyse oli nyt jostain muusta ja se pelotti häntä.
Nanna
Nanna

Viestien lukumäärä : 3715
Join date : 07.11.2016
Ikä : 31
Paikkakunta : Tampere

Takaisin alkuun Siirry alas

Im not okay Empty Vs: Im not okay

Viesti kirjoittaja Annie Su Heinä 10, 2022 4:30 am

Luca tunsi poskiaan kuumottavan ihan muusta syystä kuin kuumeesta Rion vetäessä hänet syliinsä istumaan. Kysymykseen oliko lautasella oleva ruoka hänelle vastasi toinen myöntävästi ja mainitsi ruuan olevan mausteista. "Ei se haittaa mä rakastan mausteista ruokaa." Hän vastasi ottaen lautasen vastaan maistaen ruokaa hymisten samantien. "Tää on aivan super hyvää" Luca ilmoitti alkaen syödä tuntien olonsa nälkäisemmäksi kuin oli huomannutkaan, ruokahalu oli ollut hieman kadoksissa pari edeltävää päivää kipeäksi tulostajohtuen. Samalla kun hän söi laittoi Rio tvn päälle, ei sieltä mitään oikein tullut joten Luca keskittyi syömään. Saatuaan ruokalautasen tyhjäksi kulautti hän lopun veden ja huomattuaan ettei Rio laskenut häntä takaisin sohvalle asettui hän sivuttain toisen syliin painaen päänsä toisen rintakehälle vetäen toisen ominaistuoksua sisäänsä. Rio tuoksui tutulle.. niin turvalliselta ja oikealta.

Annie
Ray

Viestien lukumäärä : 3690
Join date : 06.11.2016
Ikä : 32

https://storytime.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Im not okay Empty Vs: Im not okay

Viesti kirjoittaja Nanna Su Heinä 10, 2022 7:00 am

Rio katsoi nuorempaa yllättyneenä tämän vastatessa rakastavansa mausteista ruokaa. Heillä oli siis jotain muutakin yhteistä, kun mieltymys bdsm kulttuuria kohtaan. Pieni, huomaamaton hymy käväisi vanhemman pojan huulilla Lucan kehuessa hänen tekemäänsä ruokaa. Lucan keskittyessä ruokaansa yritti Rio keskittää ajatuksensa televisiossa pyörivään elokuvaan. Hän oli nähnyt kyseisen elokuvan aiemminkin ja tiesi mitä siinä tulisi tapahtumaan. Siitä ei siis ollut apua kääntämään hänen ajatuksiaan toisaalle sylissään olevasta pojasta. Huomaamattaan käsi siirtyi sivelemään nuoremman pojan kylkeä tämän siirtyessä paremmin hänen syliinsä. Rio tunsi Lucan laskevan päänsä hänen rintakehälleen ja hän veti aiemmin nuoremman päällä olleen viltin heidän molempien suojaksi.

Rio ei tiennyt kauan he olivat sohvalla istuneet sylityksin, sillä jossain välissä he molemmat olivat nukahtaneet. Mustatukka avasi uniset silmänsä yrittäessään kohdistaa katseensa hämärässä asunnossa. Televisiossa pyöri ostoskanava ja kello hänen ranteessa näytti 1:20. Luca oli kääntynyt oletettavasti jossain kohtaa unissaan pää hänen rintaansa vasten ja näytti nukkuessaan niin suloiselta. Hän ei olisi millään halunnut herettää toista, mutta sohvalta nouseminen ilman, että niin kävisi oli mahdotonta. Hän tunsi myös nuoremman kuumeen nousseen ja olisi varmasti parasta, jos tämä ottaisi särkylääkkeen sitä laskemaan. Varovasti Rio nousi sohvalta nuorempi edelleen sylissään ja kantoi tämän makuuhuoneeseensa, laskien hellästi sängylle.

Vanhempi haki nuoremmalle särkylääkkeen, palaten hetkeä myöhemmin takaisin mahuuhuoneeseensa se ja vesilasi kädessään. Rio auttoi nuorempaa ottamaan lääkkeen ja riisumaan edes osan vaatteistaan. Hän riisui myös omat vaatteensa siististi penkin päälle sängyn viereen. Siirtyessään sänkyyn jokin sai hänet vetämään Lucan lähelleen. Rio kiersi kätensä nuoremman pojan paljaan ylävartalon ympärille ja sulki silmänsä.
Nanna
Nanna

Viestien lukumäärä : 3715
Join date : 07.11.2016
Ikä : 31
Paikkakunta : Tampere

Takaisin alkuun Siirry alas

Im not okay Empty Vs: Im not okay

Viesti kirjoittaja Annie Su Heinä 10, 2022 12:41 pm

Luca huokaisi tyytyväisenä Rion vetäessä viltin hänen päälleen ja vanhemman keskittyessä elokuvaan käpertyi hän niin lähelle vanhempaa kuin kykeni ja sulki silmänsä nukahtaen siihen. Luca ei ollut varma kauan he olivat nukkuneet, kun hän tunsi liikettä ja heräsi avaten silmänsä huomaten Rion kantavan häntä makuhuonetta kohti. Hänen teki mieli protestoida ja väittää kykenevänsä kävelemään itsekkin, mutta häntä paleli jälleen ja olo oli kuumeinen joten hän antoi toisen kantaa itsensä sängylle. Rion ilmoittaessa hakevansa hänelle kuumetta alentavaa lääkettä nyökkäsi hän kiitollisena ja Rion palattua otti ne vastaan ja nielaisi lääkkeen juoden myös vesilasin tyhjäksi.

Rion alkaessa auttaa häntä vaatteidensa kanssa vilkaisi hän Rioa kulmiensa alta, tämä oli ensimmäinen kerta kun toinen auttoi häntä riisuutumaan ei seksuaalisessa merkityksessä. Luca riisui Rion avustuksella päällään olevan paidan ja housut jättäen ylleen vain mustat alushousut. Rion riisuessa myös omat vaatteensa asettautui Luca peiton alle sivuttain katsoen vanhempaa hämärässä huoneessa. Rio oli seksikäs, tuon jäntevä ja sopivan lihaksikas keho näytti hyvältä. Vanhemman asettautuessa sänkyyn makasi hän yhä samassa kohtaa hieman epävarmana, kaikki oli niin uutta ettei hän oikein tiennyt uskaltaisiko käpertyä takaisin Rion syliin. Vanhempi kuitenkin teki sen päätöksen hänen puolestaan ja veti hänet lähelleen. Onnellisena Luca painoi poskensa jälleen toisen rintakehälle ja käpertyi tuon kylkeen vieden toisen jalkansa Rion toisen jalan ylitse tuon jalkojen väliin huokaisten tyytyväisenä Rion kietoessa kätensä hänen ympärilleen.

Annie
Ray

Viestien lukumäärä : 3690
Join date : 06.11.2016
Ikä : 32

https://storytime.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Im not okay Empty Vs: Im not okay

Viesti kirjoittaja Nanna Su Heinä 10, 2022 8:10 pm

Rio heräsi aamulla ennen Lucaa. Nuorempi poika oli unissaan painautunut kiinni häneen ja nukkui edelleen sikeästi pää hänen rintaansa vasten. Varoen mustatukka siirsi pojan pois sylistään, että pääsi nousemaan sängystä herättämättä toista. Rio kävi pikaisesti suihkussa ja puki ylleen mustat pillifarkut sekä kuvioidun kauluspaidan jonka jätti osin auki. Luca nukkui edelleen, kun hän poistui makuuhuoneesta mahdollisimman hiljaa keittiöön.

Vanhempi oli ehtinyt valmistaa heille aamiaisen ja kattaa sen lähes tulkoon pöydälle valmiiksi, kun hänen puhelimensa soi. Ruudulla vilkkui hänen isänsä nimi. Vastahakoisesti Rio vastasi puhelimeen. Hän tiesi isänsä olevan työmatkalla Vegasissa. Ainoa syy miksi tämä koskaan soittaisi hänelle oli raha. Jälleen kerran hänen isänsä oli hävinnyt rahansa casinolla jo yritti saada häntä auttamaan. Rio itse oli todella tarkka raha-asioissaan. Ei hänellä muuten olisi varaa asua penthousessa lääkäriopintojen ollessa kesken ellei hän olisi säästänyt. Puheli yltyi riidaksi ja molemmin puoleiseksi huudoksi sekä syyttelyksi. Viimeinen niitti oli, kun hänen isänsä mainitsi mustatukan edesmenneen äidin. Se riitti. Rio veti kaiken hetkeä aiemmin pöydälle kattamansa aamiaisen lattialle. ”Fuck… Fuck… Fuck!”, mustatukka kirosi.
Nanna
Nanna

Viestien lukumäärä : 3715
Join date : 07.11.2016
Ikä : 31
Paikkakunta : Tampere

Takaisin alkuun Siirry alas

Im not okay Empty Vs: Im not okay

Viesti kirjoittaja Annie Su Heinä 10, 2022 10:47 pm

Luca nukkui Rion kainalossa koko yön pää tuon rintakehällä, eikä herännyt vielä siinäkään kohtaa kun Rio kohotti hänen päätään sen verran, että pääsi livahtamaan hänen altaan. Unisesti hän käpertyi nyt Rion tyynyn ympäri ja huokaisi jatkaen sitten rauhallisesti nukkumista aina siihen saakka, että kuuli valtavan räsähdyksen ja sitten kovaäänistä kiroilua. Säikähtäneenä hän pomppasi istumaan ja lähti etsimään äänen aiheuttajaa, Rioa ei näkynyt missään. Oliko tuo kunnossa? Huolissaan Luca suuntasi keittiöön jossa näki ruokaa ja rikkinäisiä astioita pitkin keittiön lattiaa ja Rion nojaamassa kämmeniään ruokapöytään kiroillen. "Rio? onko kaikki kunnossa?" Luca kysyi varovasti lähtien hitaasti kävelemään toista kohti.

Annie
Ray

Viestien lukumäärä : 3690
Join date : 06.11.2016
Ikä : 32

https://storytime.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Im not okay Empty Vs: Im not okay

Viesti kirjoittaja Nanna Su Heinä 10, 2022 11:14 pm

Rio nojasi käsillään ruokapöytään ja roikotti päätään niiden välissä. Hän aisti askelia takanaan, mutta ei kääntynyt. Vasta kuullessaan nuoremman kysymyksen kääntyi hän ympäri ja kohotti katseensa. Vanhemman ilme oli kylmä ja aamun hyväntuulisuus oli poissa tämän katseesta. Hitaasti Rio astui nuoremman pojan eteen ja tarttui kädellään tämän kaulaan. Voimalla vanhempi painoi Lucan itsensä ja keittiön työtason väliin. "Don't you ever think that just we had sex you could say anything", Rio huusi voimistaen kuristusotetta nuoremman kaulalla. "Anyhow, you're just sex. Nothing more", vanhempi jatkoi kylmän viileällä äänellä ja päästi lopulta otteensa Lucan kaultalta.
Nanna
Nanna

Viestien lukumäärä : 3715
Join date : 07.11.2016
Ikä : 31
Paikkakunta : Tampere

Takaisin alkuun Siirry alas

Im not okay Empty Vs: Im not okay

Viesti kirjoittaja Annie Su Heinä 10, 2022 11:35 pm

Luca katsoi toista huolissaan kulmat kurtussa, tuo huokui vihaa ja kylmyyttä. Ensin tuo vain istui paikallaan kunnes tuo yllättäen asteli hitaasti hänen eteensä tuijottaen häntä jäisesti. Ennenkuin Luca ehti reagoida painoi tuo kätensä hänen kaulalleen ja ahdisti hänet itsensä ja keittiön tason väliin. Hyytävällä äänellä tuo huusi, että hänen ei pitäisi kuvitella, että koska he olivat harrastaneet seksiä kuuluivat tuon asiat hänelle, tai että hän voisi sanoa mitä vain. Toisen ote hänen kurkullaan voimistui ja Luca nielaisi raskaasti tuntien aataminomenansa painavan toisen kämmentä vasten. Rion ilmoittaessa, että hän oli vain seksiä, ei mitään muuta tuijotti hän vain toista silmiin, Rio ei koskaan ollut käyttäytynyt näin, koko sinä aikana kun he olivat tunteneet, mitä helvettiä eilinen, ja viimeyö olivat olleet jos hän oli tuolle vain pano!? "Asia selvä" Hän kuiskasi ja tuuppasi Rion kauemmas rynnäten tuon makuuhuoneeseen jossa puki vaatteet päälleen ja harppoi sitten keräämään tavaransa olkalaukkuunsa jonka jälkeen suuntasi eteiseen vilkaisten kerran Rion suuntaan ennenkuin poistui asunnosta paukauttaen oven perässään kiinni.

Annie
Ray

Viestien lukumäärä : 3690
Join date : 06.11.2016
Ikä : 32

https://storytime.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Im not okay Empty Vs: Im not okay

Viesti kirjoittaja Nanna Su Heinä 10, 2022 11:59 pm

Rio oli yrittänyt saada Lucan yhteyden useita kertoja kuluneen viikon aikana. Poika ei kuitenkaan ollut vastannut yhteenkään hänen soitto yritykseensä. Eikä tämä ollut tullut hänen luokseen sovitusti edellisenä iltana. Hän tiesi ylittäneensä rajansa ja tehneensä väärin käydessään käsiksi toiseen. Oli ollut väärin purkaa tunteensa toista kohtaan varsinkin, kun Lucalla ei ollut mitään tekemistä asian kanssa. Negatiiviset tunteet oli ollut helppo pitää sisällään, kun hänen elämässään ei ollut ketään jonka kanssa niitä jakaa. Lucan ilmestyessä hänen elämäänsä nuorempi oli, kuin varkain saanut hänet laskemaan suojustaan ja päästämään toisen lähemmäksi itseään, kun ketään muuta aiemmin. Hän halusi selittää tilanteen toiselle, jotta he voisivat jatkaa sitä mitä heillä kahdella oli.

Rio oli tapansa mukaan lähtenyt viettämään iltaa klubille, kun Lucasta ei ollut viikonloppuun mennessä kuulunut mitään. Hän tarvitsi 'jonkun' purkamaan paineitaa ja tiesi sopivan henkilön siihen löytyvän klubilta. Tavoistaan oli vaikea päästä eroon, vaikka miten yrittäisi.
Nanna
Nanna

Viestien lukumäärä : 3715
Join date : 07.11.2016
Ikä : 31
Paikkakunta : Tampere

Takaisin alkuun Siirry alas

Im not okay Empty Vs: Im not okay

Viesti kirjoittaja Annie Ma Heinä 11, 2022 12:26 am

Lähdettyään Rion asunnolta, oli Luca suunnannut kotiinsa jossa oli parannellut vielä lääkärin määräämät paripäivää ennenkuin palasi töihin. Rio oli yrittänyt kuluneen viikon aikana soittaa monta kertaa, mutta hän oli kieltäytynyt vastaamasta kertaakaan. Hän oli myös päättänyt jättää menemättä heidän ennalta sovittuna iltanaan jolloin hän suuntasi normaalisti aina Rion luokse töiden jälkeen. Toinen oli kuitenkin käyttäytynyt väkivaltaisesti häntä kohtaan, puristanut häntä kurkusta ja huutanut, jotain mitä tuo ei ollut koskaan ennen tehnyt. Toisen käytös vaivasi häntä, mikä oli saanut toisen käyttäytymään noin? varsinkin kun koko edellisen päivän toinen oli käyttäytynyt kuin.. kuin he olisivat muutakin kuin panokavereita. Toisen sanat ja käytös olivat todella satuttaneet häntä, hän oli alkanut jo.. tuntea jotakin toista kohtaan.

Lopulta viikonloppu saapui, ja hän puki ylleen mustan kauluspaidan, ja mustat pillifarkut suunnaten tutulle klubille, ehkä olisi aika etsiä uusi Dom? Klubilla hän huomasi jälleen Timen, joka selkeästi huomasi sen, ettei hän ollut enää liikkeellä Rion kanssa kuten aina siitä saakka kun hän oli tuon mukaan viimeksi lähtenyt. Time saapui hänen luokseen ja Luca hymyili tuolle väkinäisesti jonka jälkeen he suuntasivat pieneen baaripöydän luo ja alkoivat jutella samalla kun Luca tilasi itselleen viskin ohimenevältä tarjoilijalta.

Annie
Ray

Viestien lukumäärä : 3690
Join date : 06.11.2016
Ikä : 32

https://storytime.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Im not okay Empty Vs: Im not okay

Viesti kirjoittaja Nanna Ma Heinä 11, 2022 12:53 am

Rio istui baaritiskillä ja joi ensimmäistä oluttaan, kun sivusilmällään hän huomasi tutuksi tulleen pojan astelevan sisään klubille. Lucalla oli päällään musta kauluspaita sekä mustat pillifarkut. Poika näytti hyvältä, kuten yleensäkin. Tämä katseli uteliaana ympärilleen kunnes Lucan katse näytti pysähtyneen johonkin. Time, mies käveli nuoremman pojan luokse. Näky sai hänet kurtistamaan kulmiaan ja seuraamaan tilannetta hetken aikaa. Kyllähän Luca saisi jutella muidenkin kanssa. Ei tämä olut hänen omaisuuttaan, vaikka heillä jonkinlainen sopimus olikin. Rio joi oluttaan seuraten kaiken aikaa tiivisti katseellaan salin toisella puolella pienen pöydän ääressä istuvaa kaksikkoa. Juttelu näytti alkuun viattomalta, vaikka Time selvästi flirttaili nuoremmalle. Luca ei ainakaan heti vastannut toisen flirttiin, kunnes tämä laski kätensä miehen reidelle. Se sai Rion nousemaan tuolilta ja suuntamaan kaksikon luokse.
Nanna
Nanna

Viestien lukumäärä : 3715
Join date : 07.11.2016
Ikä : 31
Paikkakunta : Tampere

Takaisin alkuun Siirry alas

Im not okay Empty Vs: Im not okay

Viesti kirjoittaja Annie Ma Heinä 11, 2022 1:13 am

Luca otti vastaan tarjoilijan tuoman viskin ja otti ensimmäisen kulauksen, viskin maku toi hänelle mieleen Rion suudelmat varsinkin heidän ollessa klubilla yhdessä. Luca sulki hetkeksi silmänsä ja huokaisi syvään, hänen täytyisi unohtaa Rio, jos toinen kävi käsiksi häneen kerran se voisi tapahtua myös toisen kerran. Lisäksi toisen sääntö siitä, että hän sai naida vain tuon kanssa, mutta Rio saisi panna ketä halusi.. Toisen sanat kaikuivat yhä hänen päässään, ja saivat hänet värähtämään.

He jatkoivat jutustelua Timen kanssa, ja tuo avoimesti flirttaili hänelle kysyen kuinka hän ei ollut liikkeellä Rion kanssa. "Ei tälläkertaa, eikä varmaan enää muutenkaan." Hän vastasi saaden Timen virnistämään. 'Eikö se osannu huolehtii susta ja sun tarpeista..? ehk sä tarvit paremman domin.' Tuo vihjaili saaden hymyn nykimään Lucan suupieltä. "Ja säkö oisit sellanen Dom?" hän tiedusteli laskien kätensä Timen reidelle ilkikurisesti virnistäen.

Annie
Ray

Viestien lukumäärä : 3690
Join date : 06.11.2016
Ikä : 32

https://storytime.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Im not okay Empty Vs: Im not okay

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 1 / 3 1, 2, 3  Seuraava

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa